Uusimmat artikkelit

10 tärkeää askelta kohti taloudellista riippumattomuutta

Mitä taloudellinen riippumattomuus todella on vuonna 2015? Joku voi haluta oman yksityiskoneen ja toiselle taas riittää, että pystyy asumaan yksiössä ilman huolta siitä riittävätkö varat tulevaisuudessa peruselämiseen. Joillekin harvoista meistä on annettu tämä mahdollisuus perintönä edelliseltä sukupolvelta, mutta useimmilla näin ei ole käynyt. Se ei kuitenkaan tarkoita taloudellisen riippumattomuuden olevan saavuttamattomissa. Jokaisella on siihen mahdollisuus elinikänsä aikana, vaikka helpolla se ei välttämättä onnistu. Kun palkintona on elämä jossa pystyt toteuttamaan todellisia haaveitasi ja näkemään maailmaa, on mielestämme kaiken työn arvoista. Seuraavaksi luettelemme tärkeimmät askeleet kun tavoitteena on taloudellinen riippumattomuus.

Askeleet kohti taloudellista riippumattomuutta

1. Kuluta vähemmän kuin tienaat. 

Ensimmäinen askel lienee itsestäänselvyys meille jokaiselle, jos joudut ottamaan velkaa elämiseesi, et tule vaurastumaan. Jos tällä hetkellä tulosi alittavat menosi, niin on aika pikaiselle muutokselle. Ala pitämään kirjaa menoistasi ja mieti mistä voit tinkiä ja mitkä eivät ole välttämättömyyksiä. Onko sinun mahdollisuus muuttaa halvempaan asuntoon? Käytätkö hyväksesi kauppojen tarjouksia ruokamenoissasi? Meneekö sinulla suuria summia juhlimiseen viikonloppuisin? Ovatko harrastuksesi sellaisia, joita pystyisit harrastamaan halvemmalla? Olisiko sinulla mahdollisuus ottaa jokin lisätyö itsellesi? Nämä kaikki ovat asioita joiden avulla voit kohentaa taloudellista tilannettasi.

 2. Älä pidä ylimääräistä rahaa pankkitilillä

Niin kuin olemme aikaisemmin maininneet, tällä hetkellä tilillä olevilla varoilla on lähes nollakorko. Sinulla ei ole mitään syytä makuutta rahojasi pankkitilillä, jos sinulla ei ole niille akuuttia tarvetta. Aloittelevakin sijoittaja saa keskimäärin osakkeilla paremman tuoton mitä tämän hetkinen maksettava korko on tililläsi oleville varoille. Jos pelkäät häviäväsi rahasi sijoittamalla, niin mieti myös sitä, että tililläsi olevat eurot eivät myöskään ole suojassa euron kurssivaihteluilta. Hyvin hajauttamalla osakesijoittaminen ei ole kovin riskipitoinen vaihtoehto.

3. Käytä vapaa-aikasi tuottavasti

Tämä ei tarkoita että sinun tulisi tehdä töitä 24/7, mutta älä jämähdä telkkarin eteen sohvalle makaamaan loppuillaksi työpäivän jälkeen. Opiskele sijoitusmenetelmiä,kehitä itseäsi, harrasta asioita jotka auttavat sinua jaksamaan ja hyödyttävät sinua myös harrastusten ulkopuolella, tutustu ihmisiin, kysele muiden mielipiteitä asioista. Toisin sanoen käytä aikasi tuottavasti ja aina kun teet jotain, mieti samalla millä tavoin tämä vie sinua elämässä eteenpäin. Voit toki käyttää tunnin pari päivässä tv-sarjojen katseluun, mutta pidä huoli ettei koko vapaa-aikasi kulu siihen.

 

taloudellinen riippumattomuus

Taloudellinen riippumattomuus mahdollistaa vaikka asumisen paratiisisaarilla.

4. Ota riskejä sijoituksissasi

Niin kuin etusivulla jo kirjoitimme, riski ja tuotto kulkevat käsi kädessä. Jos haluat suuria tuottoja, sinun tulee ottaa suuria riskejä. Tämä ei tarkoita sitä että sinun tulisi laittaa varasi yhteen kohteeseen, vaan sijoitukset voidaan jakaa useampaan suuririskiseen vaihtoehtoon, tällä tavoin saadaan omaisuutta hajautettua ja keskimääräinen tuotto pysyy korkeana. Perussääntö on että nuorella iällä voit ottaa suurempia riskejä kuin eläkeiällä. Nuorena menetetty omaisuus on mahdollista vielä ansaita uudestaan jos sattuu huonoin mahdollinen skenaario. Sama pätee myös omaisuuden määrään, jos sinun omaisuutesi ei ole vielä todella mittava niin voi prosentuaalisesta riskeerata siitä suurimman osan, koska voit ansaita sen takaisin melko nopeasti. Jos taas olet miljonääri, sinun ei kannata ottaa sellaisia riskejä joiden johdosta voisit jäädä täysin puille paljaille. Tätä voidaan ajatella vähenevän rajahyödyn käsitteellä. Jos sinulla on 10 000€, tämän tuplaaminen voi muuttaa huomattavasti elämänlaatuasi, mutta jos sinun omaisuutesi on 10 miljoonaa € niin tämän tuplaaminen ei välttämättä muuta sinun elämässäsi paljon mitään vaikka summa on tuhat kertaa suurempi.

5. Mieti viekö päivätyösi sinua eteenpäin elämässäsi

Onko sinulla etenemismahdollisuuksia? Voiko palkkasi nousta huomattavasti? palkitaanko sinua hyvin tehdystä työstä? Nautitko työstäsi? Jos tähtäät taloudellisen riippumattomuuteen, on oleellisen tärkeää, että päivätyösi on sellainen joka auttaa tämän tavoitteen saavuttamisessa.  Samalla jos teet työtä josta nautit olet myös tehokkaampi ja tuottavampi työntekijä, kaikki hyötyvät. Mitä parempi palkka sinulla on, sitä nopeammin taloudellinen riippumattomuus on saavutettavissa. Mieti palkitaanko sinua asianmukaisesti normaalia paremmasta työsuorituksesta. Ole arvokas työntekijä, tällä tavoin sinulla on enemmän neuvotteluvaraa myös palkka-asioissa.
ilmainen 25€
6. Tee asiat täydellä teholla

Kun aloitat tekemään jotain panosta siihen 100%. Älä käytä turhaan resursseja sellaisiin asioihin josta ei ole hyötyä. Älä myöskään tee asioita hitaasti tai jätä kesken sellaista mitä olet aloittanut. Kun toteutat nämä kaikki ohjeet, niin huomaat kuinka paljon konkreettisia asioita saat enemmän tehtyä. Tällä tavoin sinulle jää myös enemmän vapaa-aikaa ja stressi vähenee koska tekemättömät hommat eivät kasaannu.

7. Sijoita myös ulkomaille

Kehittyville markkinoille kuten Kiinaan,  Latinalaiseen-Amerikkaaan  tai Afrikkaan sijoittaminen on Suomessa vielä melko vähäistä, jos jätät nämä täysin sijoitussalkkusi ulkopuolelle, tulet varmasti menettämään monia tuottavia tilaisuuksia. Tutki kaikki vaihtoehdot avoimin silmin, hyviä sijoituskohteita löytyy monesti sellaisista paikoista mistä niitä ei ikinä uskoisi löytyvän, ole mielummin edelläkävijä kun perästä seuraaja. Parhaat sijoituskohteet löydät tarjoukset sivulta.

8. Pidä kirjaa talousasioistasi ja sijoituksistasi

Tällä tavoin pystyt karsimaan turhia kulueriä. Tee sijoitussuunnitelma ja pysy siinä paitsi jos sinulla on todella painava syy irtautua suunnitelmista. Tällaisessa tapauksessa parempi vaihtoehto on tehdä kokonaan uusi suunnitelma ja analysoida mikä alkuperäisessä meni pieleen.  Myös vaate, juhlinta yms. menoista kannattaa pitää kirjaa, osta asioita mielummin kortilla kuin käteisellä ja pyydä aina kuitit, tällä tavoin pysyt selvillä menoistasi. Kun sinulla on vlamis sijoitussuunnitelma voi alkaa toteuttaa sitä tutustumalla tarjouksiimme tarjoukset sivulta.

9.  Kun omaisuutesi on kasvanut merkittäviin mittoihin, vähennä päivätöitä ja käytä tämä aika sijoitustesi hoitamiseen.

5000€ salkkua ei kannata kenenkään hoitaa täyspäiväisesti, jos löydät loistavan sijoituskohteen jonka ansiosta saat vuodessa 20% ylimääräisen tuoton salkullesi, niin tämä hyöty on kuitenkin vain 1000€. Jos sinulla taas on 500 000€ sijoitussalkku niin tämä sama 20% lisä tuo sinulle jo 100 000€ ylimääräistä, tällaisen summan takia kannattaa jo hyvin monen siirtää päivätöissään käyttämäänsä aikaa sijoituksiensa hoitoon.

10. Kun olet saavuttanut itsellesi riittävän omaisuuden pienennä kokonaisriskiä.

Kun taloudellinen riippumattomuus on viimeinkin jo käden ulottuvilla, niin pienenenpä kokonaisriskiä. Laita osa omaisuudestasi kultaan, osta sellaisten yhtiöiden osakkeita jotka maksavat suuria osinkoja, ja hajauta sijoituksesi hyvin laajalti. Kun taloudellinen riippumattomuus on vihdoinkin saavutettu, ei kannata ottaa riskiä takaisin keskituloisen arkeen paluusta, vaan voit siirtyä lämpimään maahan riippumattoon makailemaan ja juomaan drinkkejä sekä nauttimaan työsi hedelmistä.

Etusivulle

 

Leave a comment