Eduskuntavaalit 2015 sijoittajan näkökulmasta

Eduskuntavaalit 2015 järjestetään keväällä ja siihen liittyen aiheesta olikin uutisointia kauppalehden sivulla osakesäästäjän näkökulmasta. Videohaastattelussa osakesäästäjien keskusliiton toimitusjohtaja Antti Lahtinen kertoo miksi pienet osingot eivät ole verovapaita, ja mitä hyötyä siitä voisi olla jos näin olisi. Otsikko on raflaavasti kirjoitettu, että ”poliitikot eivät ymmärrä osinkoja”, mutta valitettavasti siinä voi piillä pieni totuuden siemen.
Käsite ”verovapaa” ilmeisesti särähtää sen verran asiaan perehtymättömän poliitikon korvaan, ettei sellaista äkkiseltään hyväksytä. Tässä valitettavassa kateellisuuden ilmapiirissä ja kulttuurissa kaikesta omistamisesta, tuloista ja menestymisestä pitää nähtävästi verottaa tulonsaajaa ja omistajaa niin, että voidaan sanoa tasa-arvon toteutuvan ja ”kaikille kaikkea” periaatteen toteutuvan. Olemme piensijoittajan asialla tietenkin, emmekä näe kovaa verotusta tarpeelliseksi ainakaan pienistä osingoista, koska sitä vastaan on jo otettu runsaasti riskiä, ja ajoittain omaisuuksia myös menetetään sijoittamisen seurauksena.
Videolla puhutusta osingon verovapaudesta Antti Lahtinen huomauttaa, että yrityshän on jo maksanut 20% voitosta veroa, jonka jälkeen loppua 80% voitosta on mahdollista jakaa osakkeenomistajille, halutussa suhteessa. Pääomatuloveroa maksetaan 30-33% riippuen tulon määrästä ja osingosta 85% on tämän veron piirissä niin todellinen osinkovero yksityishenkilölle osakkeen omistajana on joko 25,5 tai 28,05 prosenttia. Jos tähän huomioidaan myös yrityksen maksama vero voitosta, niin todellinen vero on yli 40% ennen kuin osakkeen omistaja saa osinkoa itselleen. Lisää verotuksesta omassa artikkelissaan.
Lahtinen huomauttaa kuitenkin toisesta ehkä vielä tärkeämmästä seikasta verotukseen liittyen. Nyt ulkomaisella omistajalla on halvempi omistaa suomalaisia osakkeita kuin Suomalaisella itsellään, jos hänen kotimaassaan osinkoverotus tai pääomaverotus on keveämpää, kuten suuressa osassa Eurooppaa on. Lahtisen mukaan olisi tärkeää, että suomalaisilla on intressi omistaa kotimaisia osakkeita ja verotuksen pitäisi tukea tätä. Muutoin omistukset valuvat ulkomaille ja siten osingotkin. Suuressa mittakaavassa tällä on merkitystä suomalaisten varallisuuden kertymiselle ja kokonaiskysynnälle taloudessa, käteen jäävien tulojen suuruudessa. Kuten Lahtinen mainitsee, olisi tärkeää, että nämä päätösvalta ja eurot jäävät suomalaisten taskuun ja auttavat suomalaista yhteiskuntaa kiertämällä tässä taloudessa. On kaikkien suomalaisten etu, niin pienituloisten kuin suurempituloisten, jos osinkoja voisi saada pienemmällä verolla tai verovapaiden osinkojen osuutta voitaisiin nostaa.
Lahtinen on oikeassa myös siinä, että pitkään osakkeissaan varallisuuttaan pitävä henkilö maksaa veroja pitkälti myös inflaation aiheuttamasta nimellisestä arvonnoususta, eikä aina todellisista voitoista. Yritykset kun siirtävät inflaation aiheuttamat kustannusten nousut hintoihinsa ja sitä kautta voittoihin, josta ne näkyvät myös osakkeen hinnassa ja maksettavassa osingossa aikanaan, niin omistajat maksavat veroa näistä inflaatiokorjatuista euroista.
Kateellisuutta, tietämättömyyttä poliitikoiden puolelta, koulutuksen puutetta talousasioissa ja talouden mekanismien ymmärtämättömyyttä tai kaikkia näitä yhdessä, mutta tulevissa eduskuntavaaleissa kannatta ehkä miettiä äänestääkö jotakuta, jolla on valtiotieteellinen tai kauppatieteellinen koulutus ja kokemusta näistä asioista. Se oman kylän paras karaokeisäntä, laulaja, sahanjohtajaa tai muu mukava persoona, joka on tv:stä tuttu C-luokan tosi-tv-julkkis, jolla on muutama mukava teesi liittyen joko turkiksiin tai maahanmuuttajiin, ei välttämättä ole paras ajamaan kokokansan etua näinkin tärkeissä asioissa kun verojen keräämien ja niiden järkevä käyttäminen.
Tämä ei ole poliittinen sivusto, mutta piensijoittajan asialla tästäkin aiheesta on hyvä levittää tietoisuutta, josko asioihin saataisiin muutos. Kuka tahansa voi lähtökohtaisesti olla piensijoittaja ja videollakin mainittu 1000 tai 5000 euron verovapaa osinko lämmittää mieltä kevätauringon paistaessa osingonjaon aikaan. Omia sijoituksia pääset tekemään helpoiten tekemään tutustumalla tarjouksiimme.
Copyright Sijoitusvinkki.com 2015
Updated 23.3.2015