Uusimmat artikkelit

Käyttäytymismallit sijoittamisessa

Yli-itsevarmuus voi johtaa huonoihin sijoituspäätöksiin

Ihminen käyttää peukalosääntöjä ja oikopolkuja ajatuksissaan päätöksiä tehdessään, jotta aivot eivät kuormitu liikaa. Tästä on hyötyä jokapäiväisissä tilanteissa, jossa ei tarvitse ajatella ja käydä tilannetta läpi joka kerta uudelleen vaan voi nojautua jo aiemmin todettuihin ja hyväksi havaittuihin ratkaisuihin. Sijoittamiseen kohdistuvat ennakkoluulot ja joskus typerätkin peukalosäännöt tai käyttäytymiseen liittyvät mallit voivat kuitenkin heikentää sijoittamisen tuloksia. Ihmismieli kun on kovin monimutkainen, niin välillä voi olla vaikea tunnistaa tilanteita joita tulisikin lähestyä uudesta näkökulmasta vanhojen käyttäytymismallien sijaan.

Huonot käyttäytymismallit sijoittamisessa

Loss aversion – Tappioiden välttely

Ihmiset tuntuvat kokevan tappiot kaksi kertaa niin voimakkaina kun vastaavan suuruiset voitot. Tilanne on henkisesti sijoittajalle 2-1 tappiot vastaan voitot. Ihmiset joilla on omaisuutta jo sijoitettuna ja mahdollisesti ovat eläkkeellä, he voivat kokea vastaavat tappiot jopa 5-1 suhteessa tuottoihin. Tämä johtaa tietysti äärimäiseen tappioiden välttelyyn ja toisinaan kestää pitkään ennen niiden hyväksymistä. Sijoitetaan edelleen huonosti menneisiin rahastoihin tai yhtiöihin kun ”ne voivat vielä nousta” eikä hyväksytä uponneita kustannuksia ja tappioita ja osata päästää irti. Sijoittajat tuppaavat roikkumaan tappioissaan ja myymään voitokkaat sijoituksensa. Tällaisella sijoitustyylillä usein häviää vain enemmän, ja jää saamatta ne normaalit tuotot muista kohteista joihin kaikella järjellä olisi pitänyt sijoittaa jo aikapäiviä sitten.

 

Yli-itsevarmuus

Ihmisillä on taipumusta olla yli-itsevarmoja kun he tekevät päätöksiä monimutkaisista asioista joihin sisältyy paljon mitä he eivät välttämättä ymmärrä. Ihmiset usein uskovat voivansa ennustaa esimerkiksi osakemarkkinoiden suuntaa, vaikka pelkästään jo faktojen huomioon ottaminen on luokattoman huonoa noin yleisesti päätöksen tekoon liittyen, saati tulevaisuuden ennustaminen jolloin pitäisi olla jo melkoinen fakiiri. Yksinkertaisesti ihmiset eivät tiedä sitä, mitä eivät tiedä, ja aliarvioivat riskin joka liittyy tuntemattomiin muuttujiin. Tämä voi kostautua kun investoi jonkin oikeasti riskiseen kohteeseen ymmärtämättä sitä.

Yli-itsevarmuus voi johtaa huonoihin sijoituspäätöksiin

Yli-itsevarmuus voi johtaa huonoihin sijoituspäätöksiin

ilmainen 25€
Status quo – olettamus asioiden säilymisestä ennallaan

Yleisesti varmasti jokainen ymmärtää, ettei mikään ole ikuista, mutta ihmisillä on silti hämmästyttävän lyhyt muisti tietyistä tapahtumista. Tämä voi tyypillisesti johtaa siihen, ettei asioille tehdä mitään eikä niihin reagoida vaan ajatellaan. että mikään ei enää muutu. Kun osakemarkkinat laskevat ihmiset myyvät ja hätiköivät niin kuin ne menisivät siitä hetkestä alaspäin ikuisuuden. Kun markkinat nousevat ajatellaan ja toivotaan sen jatkuvan ikuisesti. Kun uutisoidaan jostakin osakkeesta joka on noussut hurjasti lähiaikoina, niin monella herää se tunne, että täytyy itsekin päästä osalliseksi tuosta noususta aj tähdenlennosta. Ongelma tässä on se, että sen arvo on jo noussut, eikä ole mitään takeita että se jatkuu koska kaikkien siihen osakkeeseen liittyvien tulovirtojen pitäisi jo olla sen osakkeen hinnassa. Eivät puutkaan kasva taivaaseen asti.

 

Katumus

Varsinkin piensijoittajat usein juoksevat trendien perässä havitellessaan parhaita tuottoja ja ostavat kun jokin on nousussa ja kun se ei enää nousekaan tai laskeekin jo, myydään pois. Yleensä päästään ehkä maksimissaan omilleen tai myydään suurellakin tappiolla pitkän ajan ja suuren kurssilaskun jälkeen kun ei osattu hyväksyä tappioita siinä kohtaa kun ne olivat pienet.

 

Confirmation Bias – Tukevien mielipiteiden saaminen

Annat tietämättäsi enemmän painoarvoa agendaasi tukeville mielipiteille kuin sellaisille, jotka ovat ajatusmaailmasi vastaan. Näitä vastakkaisiakin mielipiteitä kannattaa opetella kuuntelemaan mahdollisimman avoimin mielin ja objektiivisesti. Niistä voi saada hyviä neuvoja tai vinkkejä, jotka säästävät sinulle rahaa.

 

Gambler’s Fallacy- Uhkapelaajan harha

Ajatellaan, että jokin tapahtuma tai tapahtuma ketju menneisyydessä vaikuttaa tulevaisuuteen vaikka sillä ei todellisuudessa ole mitään tekemistä asian kanssa. Uhkapelaajan harhassa lisää omassa artikkelissaan.

 

Bandwagon effect – Tehdään niin kuin muutkin tekevät

Warren buffet on tullut kuuluisaksi menestymisestään sijoitusmaailmassa mutta myös kuuluisasta lausahduksestaan: ”Ole ahne kun muut pelkäävät ja pelkää kun muut ahnehtivat”. Tässä on perää kun ajatellaan ylempänä mainittua Confirmation Bias, eli tuntuu luontevammalta sijoittaa samoihin firmoihin silloin kuin muutkin markkinoilla sijoittavat sinne ja näin tukevat ajatusmalliasi. Tässä piilee kuitenkin laumakäyttäytymisen ja järjettömän innostuneisuuden riski joka voi johtaa yliarvostukseen ja kuplien syntymiseen. Virhe realisoituu kun kupla puhkeaa. Jos et pysty perustelemaan itsellesi miksi kannattaa sijoittaa johonkin vaikka muut sijoittavat, ei välttämättä kannata mennä massan mukana. Lisää Warren Buffetista omassa artikkelissaan.

 

Ankkurointi

Ankkuroinnilla tarkoitetaan kuvitteellisen vertailukohdan keksimistä ja tilanteen vertaamista ankkurinkohteeseen ja sen avulla päätöksentekoa sijoituksen hyvyydestä tai huonoudesta. Esimerkkinä osakkeen nykyisen hinnan vertaaminen aikaisempaan esimerkiksi korkeampaan hintaa ja johtopäätöksen tekeminen, että nyt voi ostaa halvalla. Menneisyyteen tai muuhun irrelevantin kiintopisteeseen ankkuroimalla voit aiheuttaa itsellesi lähinnä ongelmia. Sijoittaessa osakkeen kurssihistorialla ei ole juuri väliä, vaan tulevaisuuden näkymistä täytyy yrittää päätellä onko sijoitus järkevä vai ei.

 

Negatiivisuus

Negatiiviset asiat kiinnittävät huomiota enemmän kuin positiiviset. Tämän voi jokainen todeta vaikka lukemalla päivän lööpit tai katsomalla uutisia. Negatiiviin asioihin huomion kiinnittäminen voi johtaa huonoihin sijoituspäätöksiin. Myös osakkeiden myyminen on sijoituspäätös ja väärään aikaan tehtynä sillä voi tehdä mukavasti turskaa.

 

Kuinka voittaa nämä käyttäytymismallit ja ennakkoluulot omassa sijoitustoiminnassaan?

Rahaa voi elämässään tuhlata lukuisilla eri tavoilla, turhauttavinta kuitenkin on tajuta, että olet oman itsesi pahin vihollinen. Tehdessään sijoituksia on hyvä arvioida hetken miksi on sen tekemässä, jotta ei tule mentyä polviaan myöten suohon. Yksinkertaisilla kysymyksillä voi pitää itsetutkiskelu hetken ja arvioida sijoituksen todelliset syyt, hyödyt ja riskit. Muutamia hyviä kysymyksiä ovat esimerkiksi:

– tarvitsetko todella tätä?

– mitä lisäarvoa se tuo siihen mitä sinulla jo on salkussasi? mitä riskejä tähän sijoitukseen liittyy?

– onko tämä osake viimeaikoina ollut nousussa? Oletko siksi ostamassa sitä?

Ennakkoluulojen ja käyttämismallien muuttaminen voi olla hankalaa, mutta prosessi alkaa tiedostamalla ne, jolloin niihin voi vaikuttaa. Voit myös ennalta määrittää sijoittamiseesi säännöt, joita sitten noudatat, jolloin onnistut todennäköisesti ohittamaan ainakin osan näistä huonoista käyttäytymismalleista ja ennakkoluuloista. Tunteita ei liikaa pidä sekoittaa sijoittamiseen vaikka intuitiota voikin käyttää päätöksenteossa. Huonot käyttäytymismallit johtavat suurempiin tappioihin ja pienempiin voittoihin.

Aiheeseen liittyen:

Huonoja sijoitustapoja

 

Aloita tuottava sijoittaminen automaattisen treidausrobotin avulla. Robotti on apuväline jonka voit ohjelmoida toimimaan ennaltämäärättyjen parametrien mukaan, tällä tavoin vähennät omaa työtaakkaasi ja teet sijoittamisesta itsellesi entistäkin helpompaa. Nyt saat meidän kautta treidausrobotin täysin ilmaiseksi alla olevasta painikkeesta. Käytä tämä uskomaton tarjous hyäksesi nyt kun se vielä on voimassa. Robotti on helppokäyttöinen ja sopii myö täysin aloittelijalle joka haluaa sijoittaa tuottavammin.

treidausrobotti nappi
Etusivulle

Copyright Sijoitusvinkki.com 2015

Updated 9.3.2015

Käyttäytymismallit sijoittamisessa on 9.3.2015 rated 4.4 of 5

Leave a comment

binäärioptio robotti