Uusimmat artikkelit

Sijoitusmaailman tapahtumia

Arvopaperi uutisoi ”Selvitys: Tulosjulkistus otollinen aika ostaa osaketta”, ja uutisen mukaan Goldman Sachsin tutkimusraportti kertoo, olevan kovin tuottavaa hankkia osakkeita juuri ennen tulosjulkistuksia. Goldman Sachsin johdannaistiimin oli tutkinut asiaa ja huomannut keskimäärin osakkeen nousseen tulosjulkistusten jälkeen noin 0,7% seuraavan viidenpäivän aikana ja päihittäneen S&P500-indexin.

Tällaisten tilanteiden hyödyntäminen on äärimmäisen arvokasta ja heidän mukaansa osto-optioilla olisi saanut keskimäärin 14% vuosituoton ennen kuluja, kaikkina tutkittuina 19 vuotena strategia olisi ollut voitollinen. Ihan niin yksinkertainen strategia ei kuitenkaan ole, että summamutikassa pitäisi ostaa mitä tahansa osto-optioita aina ennen tulosjulkistuksia. Tämä olisi heidän mukaansa liian riskistä.

Syitä kurssivaihteluille haettiin sijoittajakäyttäytymisestä. Kun tulosjulkistus tehdään, niin usein kurssi on voittopuolinen koska sijoittajat valtaa helpotus kun huonoja uutisia ei tullutkaan. Sijoittajilla on taipumus pienentää positioitaan ennen epävarmaa julkistusta ja kun neutraalit tai hyvät uutiset tulevat kurssilla on tapana nousta kun sijoittajat lisäävät taas omistuksiaan epävarmuuden hälvenemisen jälkeen, ja näin kurssi nousee. Osakkeet joiden kehitys on ollut heikkoa ennen tulosjulkistusta, yleensä nousevat hiukan voimakkaammin julkistuspäivänä kunhan luvut eivät tuota pettymystä. Eli periaatteessa neutraalitkin luvut voivat antaa pienen piristyksen kurssiin.

Toinen uutinen ”Pienet yhtiöt ovat piensijoittajan pelikenttä avaa piensijoittajan ja suuren instituutiosijoittajan eroa sijoitusmaailmassa. Suuret salkunhoitajien rahastot, joissa sijoitetaan miljardiomaisuutta, eivät edes vaivaudu tarkastelemaan alle 250 miljoonan euron arvoisia yhtiöitä, koska eivät voi ostaa niistä järkevänsuuruista osuutta, että sillä olisi merkitystä hallinnoitavan varallisuuden kannalta. Muutaman prosentin omistus alle 250 miljoonan euron arvoisesta yrityksestä on rahaston arvosta vain muutamia promilleja. Finanssiteollisuuden suurille pelureille ei maksa vaivan palkkaa tehdä analyysiä jokaisesta tällaisesta ”pienestä” yrityksestä. Tämä jättää piensijoittajalle mahdollisuuden tutkia näitä itsenäisesti ja löytää arbitraaseja ja tuottomahdollisuuksia aliarvostusten kautta, kirjoituksen mukaan jopa ”mahtavia tilaisuuksia”.

Monelle itsenäiselle sijoittajalle osakkeiden ja tietojen analysointi on harrastus varsinaisen työn ohella ja silloin rajalliset työtunnit ja voimavarat kannattaakin siksi ohjata juuri näiden pienten yhtiöiden penkomiseen. Uutisessa painotetaan myös pienemmän yhtiön analysoinnin yksinkertaisuutta verrattuna ison monialayhtiön toiminnan ja tulevaisuuden näkymien selvittämiseen. Vähemmän toimialoja ja vähemmän liiketoimintakokonaisuuksia tarkoittaa myös vähemmän analysoitavaa ja helpommin ymmärrettävän kokonaisuuden. Tällaiseen yksittäisen sijoittajan voimavarat vielä riittävät järkevässä määrin saadakseen sijoittamispäätöksen tekemiseen kelpaavaa informaatiota riittävän pienellä vaivalla. Suuriyrityksiin sijoittaessaan taistelee koko finanssisektorin analyytikkokaartia vastaan ja aliarvostettujen osakkeiden löytäminen on huomattavasti hankalampaa.

Sijoitusmaailman tapahtumia on hyvä seurata yleisesti

USA:n suhdanneindeksi on nousussa ja mittausten mukaan kuluttajaluottamusindeksi on noussut maaliskuulta 93,5:sta 95:n ja tämä ennakoi kuluttajien uskon vahvistumista omaan ja yleiseen taloustilanteeseen. Tästä on toivottavasti apua ja jatkoa Yhdysvaltojen nouseville markkinoille. Vaikkakin menneellä viikolla oli hienoinen notkahdusta pörsseissä ympärimaailmaan, yleinen luottamus talouteen ennakoi kulutuksen jatkumista ja sitä kautta yritysten tulovirrat jatkuvat ja tämä heijastuu varmasti taas osakekurssien nousuna lähitulevaisuudessa.

Wall streetillä tehdään suuria sijoituspäätöksiä salkunhoitajien toimesta

Wall streetillä tehdään suuria sijoituspäätöksiä salkunhoitajien toimesta

Toinen uutinen kertoo, että USA:n kuluttajahinnat ovat hienoisessa nousussa nyt kun talous rapakon takana toipuu menneistä huomattavasti jouhevammin kuin Euroopassa. Fedin koronnostoa odotellaan vielä tämän vuoden aikana, jotta päästäisiin tavoiteinflaatioon noin 2 % tuntumaan.

Arvopaperi uutisoi myös Jenkkisijoittajien epävarmuudesta osakemarkkinoihin ja yleinen uskomus tuntuu olevan, että seuraava puolivuotta mennään kurssien suhteen vaakalentoa eikä merkittävää nousua ole odotettavissa.

Varainhoito jätti BlackRockin mukaan Euroopan tämän vuoden luvut ovat olleet jopa lupaavampia kuin Yhdysvaltojen, siellä arvostustasot ovat jo korkealla ja Fedin koronnostoon liittyvät epävarmuuden aiheuttavat huojuntaa markkinoilla. Kultaan ja öljyyn sijoittaneet ovat hävinneet tässä markkinassa kun vahvistunut dollari on edelleen painanut niiden hintaa alas.

Ja takaisin kotimaan uutisiin. Öljyn halpahinta auttaa muun muassa Finnaria kustannuspuolella. Kolikon kääntöpuolella Wärtsilän ja Cargotecin öljynetsintään ja porauslauttoihin liittyvät tilaukset saattavat laskea kun öljyporauslauttojen ja laivojen tilaukset vähenevät tynnyri hinnan laahatessa pohjamudissa. Myös Kemiralla on saappaat suossa jos Yhdysvaltojen liuskeöljyntuottajat joutuvat vaikeuksiin koska se toimittaa sinne toiminnassa käytettäviä kemikaaleja.

Alcatel-Lucent -kauppa herätti kansanosakkeen henkiin”. Kiinnostus Nokian osaketta kohtaan voimistui selvästi kun se julkaisi tiedot kaupasta ja yhteenliittymisestään Alcatel Lucentin kanssa vahvistaakseen markkina-asemiaan. Tarjolla on menestystarinan eväät ja toivokaamme parasta, että tällaisen syntymää tässä todistamme. Piensijoittajien kiinnostus on varmasti taas herännyt kun positiivisia tuulia on tarjolla.

Aloita tuottava sijoittaminen automaattisen treidausrobotin avulla. Robotti on apuväline jonka voit ohjelmoida toimimaan ennaltämäärättyjen parametrien mukaan, tällä tavoin vähennät omaa työtaakkaasi ja teet sijoittamisesta itsellesi entistäkin helpompaa. Nyt saat meidän kautta treidausrobotin täysin ilmaiseksi alla olevasta painikkeesta. Käytä tämä uskomaton tarjous hyäksesi nyt kun se vielä on voimassa. Robotti on helppokäyttöinen ja sopii myö täysin aloittelijalle joka haluaa sijoittaa tuottavammin.

treidausrobotti nappi

Sijoitusmaailman tapahtumia on 18.4.2015 rated 4.5 of 5

binäärioptio robotti